14. elokuuta 2011

Nettipäiväkirjani: Sponsoroituja viestejä IT Paukussa ja päiväkirjassa

nettipaivakirjani

facebook käännettyIT Paukun lukijat ovat varmasti nähneet muutamia uutisartikkeleita joissa kategoriana on “sponsoroitu” sekä viesti “tämän artikkelin on tuottanut _sponsori_".

Tämä johtuu siitä että saan rahallisen korvauksen jutusta jonka julkaisen linkkien kera, jutut jotka ovat sponsoroituja koitetaan myös tehdä lukijakunnan kiinnostusta vastaaviksi, esimerkiksi nyt viimeisin juttu liittyi mobiililaitteiden pokerisovelluksiin, näitä sovelluksia kun ei aiemmin ole vielä tehty joten jo se ilmiönä voi kiinnostaa mobiilimaailmaa seuraavia ja kaiken lisäksi siitä tulee minulle korvaus joka taas innostaa kirjoittamaan tavallisia juttuja enemmän, eli kaikki voittavat.

Olen myös myynyt linkkipaikkoja ja muista mainospaikoista käydään jatkuvasti keskustelua uusien ja jo yhteistyön aloittaneiden sponsoreiden kanssa.

IT Paukku on tarkoitus tehdä voittoa tavoittelevaksi sivustoksi ja tämä halutaan tehdä varsin läpinäkyvästi, vaikkakin sponsoreilla on omia ehtojaan mukana, kuten esimerkiksi näkyvyyteen liittyen.

Toivon että lukijakunta ei ole ottanut sponsoroituja viestejä haitaksi vaan ehkä enemmänkin hyödyksi, toki jos sponsoroitu juttu ei kiinnosta, sen voi ohittaa lukematta sitä.

Niitä tavallisia uutisia tulee edelleen enemmän ja niin haluan asian myös pysyvän, nyt olisi tarkoitus että viikossa sponsoroituja artikkeleita tulisi julkaistavaksi kaksi tai kolme kappaletta ja ne ovat muiden uutisten seassa, niistä myös mainitaan heti jutun alussa.

Nettipäiväkirjaankin tulee muutamia juttuja joihin käytän samaa käytäntöä, tosin tänne kirjoitan tietenkin elämästäni ja lisään sponsorin linkin tai linkit jutun loppuun, ellei sitten linkit ole jostain syystä sopivia itse jutun sisältöön.

Kertokaa mielipiteenne nykyiseen kehitykseen liittyen kommentit osiossa, se on hyvin tärkeää sivustojen kehityksen kannalta.

Tässä erään sponsorin suosittelemia linkkejä:

Pokeri  http://www.pokerlistings.fi
Pokeribonukset - http://www.pokerlistings.fi/pokeribonukset
Texas Holdem - http://www.pokerlistings.fi/texas-holdem

Suosittelen että käytte kurkkaamassa näitä sivustoja ja ehkä innostutte jopa pelaamaan rahallisia pelejä, se on hauskaa mutta muistakaa maltti on valttia.